Seniorikonsultti, Fasilitaattori, (TTM)
Johanna inspiroituu yhdessä kehittämisestä. Tällä aikaansaavalla moniosaajalla on yli 10 vuoden kokemus erityisesti kuntasektorin kehittämisestä lukuisten projektien kautta. Vahvuutena hänellä on prosessien, tiimien ja verkostojen johtaminen isojen ja pienten organisaatioiden kanssa. Uuden oppiminen ja hankalat tilanteet erityisesti etätyöskentelyssä sytyttävät Johannaa. Erilaiset digityökalut, blogit, podcastit ja kirjat näihin aiheisiin liittyen ovatkin jatkuvasti tutkimisen alla. Jos toivot etätilaisuuksiisi vaikuttavuutta, sujuvuutta, inhimillisyyttä ja tasapuolista aktiivisuutta, Johanna on silloin henkilö paikallaan. Muut kuvailevat Johannaa energiseksi ja hyvän mielen tyypiksi.
Vapaa-ajallaan Johanna toimii yhtenä tapahtumavastaavana Suomen Fasilitaattorit ry:n hallituksessa. Sen lisäksi vapaa-aika kuluu lapsia treeneihin kuljettaessa ja joukkueenjohtajana toimimisena.