’Hyvä pöhinä’ on termi, jota Stena Recyclingissä kuulee käytettävän usein. Viimeisen kolmen vuoden aikana tehty mittava kehitystyö on tuottanut hedelmää, ja tulos on kehittynyt selvästi positiiviseen suuntaan.
”Positiivinen vire leimaa koko yrityksemme toimintaa. Meillä on äärettömän hyvä porukka, oikeat kaverit oikeilla paikoillaan ja tulos sen mukainen”, toimitusjohtaja Niclas Sacklén kertoo kierrätyksestä kestävää liiketoimintaa tekevän Stena Recyclingin nykyisistä tunnelmista.
Kun Stena Recyclingissä kääritään hihat ja aloitetaan kehitystyö, yksikään kivi ei jää kääntämättä. HR, sisäinen viestintä, sisäänosto, hinnoittelu – nämä kaikki ja moni muu asia on otettu viime vuosina suurennuslasin alle, kyseenalaistettu ja kehitetty entistä paremmaksi.
Osana kehitystyötä haluttiin hioa myös uusi strategia kristallinkirkkaaksi. Stena Recycling toteutti Muutostaidon kanssa Strategia Liftin, jonka avulla uusi strategia saatiin jalkautettua koko organisaatioon.
Strategia Lift käynnistettiin kaksipäiväisellä aloituspelillä syyskuussa 2020. Peliin osallistui 35 yrityksen esimiestä ja avainhenkilöä. Pelin tavoitteena oli kiteyttää strategia, saada kaikki osallistujat tuntemaan sen omakseen – ja innostaa heitä keksimään keinoja, joilla edistää strategiaa omalla työpanoksellaan.
”Olimme johtoryhmässä luoneet yhdessä Muutostaidon valmentajien kanssa strategiapelin, jota pelasimme syyskuussa kaksipäiväisessä aloituspelissä useammassa pienryhmässä. Pelien jälkeen jokainen tiimi teki omat lupauksensa siitä, kuinka strategiaa lähdetään edistämään – ja teimme kaikki myös yksilötasolla omat lupauksemme, jotka Muutostaito dokumentoi”, Henkilöstöjohtaja Sini Simonen kuvailee.
”Pelaaminen sai ajatukset laukkaamaan. Vaikka käsittelimme isoja ja vakavia asioita, ne eivät tuntuneet noppaa heitellessä vaikeilta. Ideat lensivät ja kaikki saivat taatusti äänensä kuuluviin”, Sacklén toteaa.
Syyskuussa annettuja yksilölupauksia purettiin seuraavana talvena pienryhmissä järjestetyissä välipeleissä, jotka toteutettiin koronan vuoksi virtuaalisesti.
Kuten syyskuussakin, myös talvella luotiin tarkoituksella sekaryhmiä, joissa ihmiset eri puolilta organisaatiota pääsivät jakamaan tietoa, tukemaan toisiaan ja kasvattamaan ymmärrystään siitä, kuinka strategiaa edistetään eri puolilla organisaatiota.
Sacklén huomauttaa, että lupauksia ja mittareita on seurattava, jos haluaa tuloksia. Välipelit toimivat mainiona muistutuksena osallistujien tekemistä lupauksista ja loivat myös positiivista joukkuepainetta: kaikki halusivat päästä kertomaan, miten olivat edistäneet strategiaa omien lupaustensa avulla.
”Lupaukset olivat varsin vaikuttavia: esimerkiksi yksi stenalainen oli luvannut edistää sähkö- ja elektroniikkakierrätystoimintamme palvelutarjonnan laajentamista. Hän oli tehnyt asiasta liiketoimintasuunnitelman ja koeponnistanut suurimmat asiakkaamme kartoittaakseen, olisiko uusille palveluille kysyntää”, Sacklén kiittelee.
Stena Recyclingin sitoutuminen Strategia Liftiin teki vaikutuksen Muutostaidon valmentajiin.
”Välipeleissä näkyi miten vakavasti kaikki ottivat lupauksensa ja miten hienosti osallistujat olivat tehneet konkreettista työtä strategian edistämiseksi”, Muutostaidon seniorikonsultti Sabina Ågren-Hellman sanoo.
”Ylipäätään johdon ja koko porukan sitoutuminen oli aivan silmiinpistävän mahtavaa. Järjestimme neljä puolen päivän virtuaalista välipeliä. Toimitusjohtaja Niclas Sacklén oli mukana jokaisessa pelissä sparraamassa ja kannustamassa stenalaisia”, Ågren-Hellman jatkaa.
Strategia Liftin ensimmäinen osuus vietiin maaliin keväällä 2021 järjestetyssä yhteisessä virtuaalisessa jälkipelissä. Tapahtumassa kaikki osallistujat valitsivat joukostaan parhaat tsemppaajat, jotka olivat tehneet ensiluokkaista työtä edistääkseen strategian toteutumista.
”Hiukan harmitti, kun koronan vuoksi jälkipelikin oli organisoitava virtuaalisesti – mutta Muutostaidon järjestelyt olivat oivalliset ja tapahtuma toimi mainiosti etäyhteyksilläkin. Voittajille varatut pokaalit jouduttiin tosin toimittamaan jälkijunassa”, Simonen muistelee.
”Eikä etäyhteys ole aina paha asia. Puolen päivän mittaisissa välipeleissä virtuaalitoteutus oli niin mainio, että Muutostaidon kannattaisi varmaan harkita välipelien järjestämistä jatkossakin virtuaalisesti, vaikkei korona siihen pakottaisi”, Sacklén pohtii.
Neljään ydintavoitteeseen kiteytetty strategia
Sacklén ja Simonen eivät epäröi, kun heiltä kysyy hankkeen vaikuttavuudesta: Muutostaidon kanssa toteutettu Strategia Lift sai stenalaiset ottamaan strategian omakseen ja innosti heitä edistämään strategiaa omassa työssään. Tämän lisäksi Stena Recyclingin strategia saatiin selkeytettyä niin kirkkaaksi, että jokainen työntekijä pystyy kiteyttämään sen hissipuheena tai piirtämään A4-paperille.
”Strategia konkretisoitu lopulta ihan fyysiseen muotoon julisteena, jossa strategian ydin näkyy yhdellä vilkaisulla. Saimme ehdottomasti paremman lopputuloksen, kun otimme kehitystyöhön mukaan enemmän porukkaa ja toteutimme sen Muutostaidon avulla pelillisen prosessin kautta”, Simonen huomauttaa.
Stena Recyclingin strategia on nyt kiteytetty neljään ydintavoitteeseen, joita kutsutaan tuttavallisesti strategiapallukoiksi:
”Stenan tarina alkoi vuonna 1939 romukauppiaasta, joka näki liiketoimintamahdollisuuksia siinä, missä muut näkivät rojua. Samalla tiellä olemme edelleen, vaikkakin aivan eri mittakaavassa. Visiomme on kasvaa teollisuuden kiertotalouden luotetuksi kumppaniksi, joka tarjoaa maailmanluokan ratkaisuja. Strategia Liftin avulla kirkastettu strategiamme on osaavan henkilöstömme ohella tärkein avain tämän tavoitteen saavuttamiseksi”, Sacklén korostaa.
Stena Recyclingin yhteistyö Muutostaidon kanssa jatkuu myös Strategia Liftin jälkeen.
”Seuraavaksi pureudumme syvällisemmin strategiamme neljänteen pallukkaan, eli yhteishenkeen, ammattitaitoon ja vastuullisuuteen koko henkilökunnan voimin uudella pelillisellä matkalla. Hanke on nimetty Stena-peliksi ja käynnistämme pelit Muutostaidon johdolla marraskuussa järjestettävässä henkilöstöpäivässämme”, Simonen kertoo.
”On mahtavaa päästä jatkamaan matkaa yhdessä koko Stena Recyclingin henkilökunnan kanssa. Koko yritystä leimaa todella vahva tekemisen meininki ja aktiivinen ote kehitystyöhön. Odotan innolla tulevaa”, Ågren-Hellman sanoo.